Vandring i Norge - några tips

Disclaimeri: Kirjoitus perustuu kolmeen vaellusreissuun Norjassa, joten en väitä, että kaikki alla oleva pitää paikkansa kaikkialla Norjassa. Jos olet törmännyt erilaisiin käytäntöihin, kerro kommenteissa.

Norjan luonnosta on kirjoitettu kassikaupalla ylistysrunoja ja sävelletty sinfonioita, joten en nyt käy tässä sitä enää kuvailemaan. Riittänee kun totean, että Norjassa riittää vaeltajalle nähtävää ja koettavaa yhden ihmisiän ajaksi, kevyesti. Pitipä sitten tuulen tuivertamista jyrkänteistä, nummimaisesta tunturiylängöistä tai rehevien laaksojen mutkittelevista poluista ja vuonojen upeista rannoista, kaikkea piisaa yllinkyllin.

Norjassa tunturit ulottuvat etelärannikolle asti, joten maassa ei tarvitse ajaa kahta päivää päästäkseen vaeltamaan. Norjan eteläisimmät tunturit ovat itseasiassa lyhyemmän ajomatkan päässä Helsingistä kuin Suomen tunturit, jos ei lasketa Helsinki-Tukholma -lautassa vietettyjä tunteja.

Norjan säät ja maastot

Vaeltamaan Norjaan siis kannaattaa lähteä. Mutta kannattaa myös valmistautua, jotta ei tule paha mieli.

Maasto ja reitit ovat Norjassa vaativia. Suomalainen retkeilijä ei välttämättä ole tottunut laskemaan vertikaalisia nousumetrejä. Yhden päivän vaelluksella voi joutua nousemaan ylöspäin kilometrin verran. (Vertailun vuoksi: tämä vastaa kolme nousua Saanan huipulle.)

Myös sää voi olla Norjassa suomalaista hankalampaa. Atlantilta puhaltavat tuulet tuovat Etelä-Norjaan runsaasti sateita, joten tulvat ja maanvyörymät ovat Norjassa todellinen riski. Talvella tunturiin aikovan on ehdottomasti tarkistettava lumitilanne ja vyöryriskit. Helpoiten se käy maan energiaviranomaisten, tielaitoksen ja ilmatieteenlaitoksen ylläpitämältä Varsom-verkkosivulta, jolle kootaan ajankohtainen tieto sekä maa- ja lumivyöryriskeistä että tulvavaroitukset.

Kannattaa varautua myös muihin matkailijoihin, erityisesti sesonkiaikoihin. Matkailua ei ehkä keksitty Norjassa, mutta varmasti se oli ensimmäisten modernien turistikohteiden joukossa maailmassa. Englantilaiset aatelisrouvat ja saksalaiset bürgerit alkoivat seilata Norjan vuonoilla jo 1800-luvun alkupuolella suurin piirtein samoihin aikoihin kun 'turisti'-termi ilmaantui eurooppalaisiin kieliin. Sesonkiaikoihin kannattaa yösijat varata etukäteen, jos suunnittelet yöpyväsi tuvissa. Se käy helposti verkossa Turistiyhdistyksen sivulla. Lisää tuvista ja yhdistyksestä alempana. 

Norjalaiset jokaisenoikeudet ovat hyvin samanlaiset kuin suomalaiset, joskin ehkä joiltain osin hieman laajemmat. Esimerkiksi nuotiontekoon ei vaadita maanomistajan lupaa. Leirinuotion sytyttäminen on periaatteessa kielletty kesällä, paitsi jos on aivan varmaa, ettei mitään leviämisvaaraa ole. Silloin se on sallittu talouskäytössä olevien maiden ulkopuolella. Samoin telttailla saa melkein missä haluaa. Toki suositeltavaa on tulla tupien ympäristöön maaperän kulumisen takia. Telttamaksu on noin 7€/henkilö/yö.

Majoja jokaiseen makuun

Norjalainen majakulttuuri on oma lukunsa. Majoja ylläpitää Suomen Ladun sisarjärjestö Den Norske Turistföreningen, DNT, joka on perustettu jo 1860-luvulla. Tämä 300 000 jäsenen järjestöjättiläinen ylläpitää noin 550 tupaa eri puolilla maata ja on merkannut punaisella T-logollaan (tai paikoin sinisillä renkailla) noin 20 000 kilometriä vaellusreittejä.

Majoja on neljänlaisia, 

• "hätämajat", jotka ovat avoimia ja muistuttavat lähinnä suomalaisia autiotupia
• miehittämättömät tuvat, voivat olla avoimia tai lukittuja, (avaimesta lisää alempana).
• itsepalvelutuvat, joista voi ostaa ruokaa jättämällä maksusitoumuksen
• vuoristohotellin kaltaiset palvelumajat, joissa voi vaelluksen jälkeen käydä suihkussa, nauttia kolmen ruokalajin illallisen viineineen ja nukkua yönsä mukavasti lakanoiden välissä. 

(Lue lisää majoista DNT:n sivulta, perusteellisemmin norjaksi ja hieman lyhyemmin englanniksi.)

Täyden palvelun tuvissa myydään muun muassa (norjalaista) Turmat-kuivamuonaa, makeisia, karttoja, tarpeellisia vaatekappalaita, kuten pipoja, hansikkaita ja sukkia.

Ruoka majoissa on perinteistä norjalaista maalaisruokaa. Illallinen tarjotaan kuuden-seitsemän aikaan, joten majalle saapuminen kannattaa ajoittaa noin työpäivän loppuun, jotta ehtii käydä suihkussa ja ottaa muutaman oluen pihamaalla. Ruoka on sitä mitä kokki päättää, á la carte -listoja ei tuvissa tunneta. Tuvissa ei myöskään tarjoilla mitään iltapaloja, mutta päivällistä voi tilata varsinaisen päivällisajan jälkeen niin kauan kuin sitä riittää.

^{Norjassa norjalaisten tapaan: kermavohveita ja hapankermapuuroa kannattaa kokeilla.} 

Illallisen jälkeen siirrytään salin puolelle istuskelemaan kahvin ja suklaakakun ääreen syventämään päivällispöydässä syntyneitä tuttavuuksia. Tätä vaihetta ei kannata jättää väliin, sillä se on erinomainen tapa tutustua paikallisiin.

Aamiaisbuffet on runsas ja vatsansa saa varmasti täyteen. Pöydästä voi vielä tehdä itselleen eväät päivää varten ja termospullon saa täyttää joko suoraan kahviautomaatista tai sitten erikseen tilaamalla. Eväät kääritään perinteiseen tapaan voipaperiin, mikä herättänee ainakin vanhemmissa suomalaisvaeltajissa voimakkaita nostalgiatutinoita.

^{Norjalaiset eivät ehkä keksineet hyggeä, mutta ovat siinä aika hyviä.} 

Tupiin omalla avaimella

Miehittämättömiin majoihin tarvitaan avain. Sama avain käy kaikkiin mökkeihin ja Suomen ladun jäsenet ovat oikeutettuja avaimen lainaan. Avaimesta maksetaan 100 kruunun pantti. Avaimen voi tilata netistä DNT:n verkkosivulta tai noutaa kymmenistä järjestön toimipisteestä, joita on ympäri maata. Suomessa avaimia saa myös Kilpisjärven tunturikeskuksesta.

Norjalaiset vaelluskartat

Norjalaisissa retkeilykartoissa reittien etapit on merkitty tunneissa, ei kilometreissä. Norjassa joko retkeilijät vaeltavat nopeammin tai sitten tunnit mataavat hitaammin, mutta suomalaiset vaeltajat voivat laskea tunteihin noin 30 prosenttia lisää. Aikaerot selittyvät norjalaisella vaelluskulttuurilla: tuvalta tuvalle vaeltajat kulkevat kevyen päivärepun kanssa. Harva kantaa lapinsamoojan tapaan telttoja, makuupusseja ja keittimiä mukanaan. (Totuuden nimissä on mainittava, että karttojen aika-arviot herättävät hilpeyttä myös norjalaisissa: "Mitähän lie pitkäkoipia", naureskeli eräskin rouva, kun ihmettelin tiukkoja aikoja.)

^{Ensikertalaisen tunnistaa Norjassa siitä, että hän kuvaa kaikki vesiputoukset.} 

Karttaa lukiessa ja reittiä suunnitellessa kannattaa olla tarkkana. Norjalaisissa kartoissa käyräväli on 20 metriä! (Suomalaisissa viisi metriä.) Toisin sanoen, kun kahden paksumman johtokäyrän väli Suomessa on 20 metriä, niin Norjassa se onkin jo 100 metriä. Tämä voi olla yksi syy, jos nousut tuntuvat aluksi yllättävän pitkiltä ja raskailta. Toinen voi tietysti olla ohuempi ilmanala.

Norjalainen tunturifauna

Pikantin lisämausteen Etelä-Norjan vaelluskulttuuriin tuo alueen eläimistö: erityisesti myskihärät, villiporot ja lampaat.

Norjan suurin villieläin ja luontomatkailun vetonaula on epäilemättä myskihärkä. Vaikka maassa nykyään elävä kanta on tuontitavaraa Grönlannista, pitävät norjalaiset härkää osana maan alkuperäisväestöä. Kun maasta löytyi härkien fossiileja, syntyi ajatus kannan palauttamisesta tunturialueelle. Tuumasta käytiin toimeen sotien välisenä aikana ja nykyään noin 300-400 eläimen kanta elelee Dovrefjällin kansallispuistossa. Härkiä ei kannata lähestyä, ne ovat nopeita ja voivat olla arvaamattomia. Kannattaa siis pitää noin 200-300 metrin turvaväli, jos sattuu niihin törmäämään. 

Toinen näkemisenarvoinen eläin Norjassa on Euroopan viimeinen "villiporo", eli tunturipeura. Etelä-Norjan tuntureilla on 24 aluetta, joilla peurat viihtyvät. Varsinainen poronhoitoalue Norjassa alkaa Trondheimin pohjoispuolelta, eikä siellä esiinny (enää) villiporoja.

Peurat ovat viimeisen 10 000 vuoden aikana saaneet ihmisistä lähestulkoon pelkästään huonoja kokemuksia ja ovatkin erittäin arkoja. Kivikautisten esi-isiemme arvellaan vaeltaneen pohjoiseen mannerjään sulattua juuri peurojen perässä. Suomessa kansallispuistoista löytyy vielä pyyntikuoppia, Norjassa arkeologit ovat löytäneet erilaisia ansa- ja aitausrakennelmia, joiden avulla peuroja on metsästetty. Aitausten käyttö peuranmetsästyksessä kiellettiin vasta 1800-luvun lopulla ja peura rauhoitettiin 1920-luvulla. Rauhoituksesta huolimatta maassa sallitaan noin 7000 peuran metsästys vuosittain. 

Norjalaiset ottavat peuran suojelun tosissaan. Keväällä retkeilijöiden liikkumista peurojen vasomisalueilla voidaan rajoittaa. Samoin liikennettä voidaan joskus rajoittaa: esimerkiksi Rondanen ja Dovren kansallispuiston välinen tie suljetaan aika ajoin peurojen vaelluksen ajaksi. Kannattaa siis tarkistaa mahdolliset rajoitukset puistojen verkkosivuilta.

Mutta lampaita sen sijaan näkyy ja kuuluu ihan kaikkialla ja koko ajan. Tämä siitäkin huolimatta, että kuuluisa norjalainen villapaitateollisuus käyttää raaka-aineenaan etupäässä ulkomaista merinovillaa. Toisin kuin peurat, lampaat eivät ihmistä pelkää eivätkä korvaansa lotkauta. Niitä näkee tuntureilla uskomattomissa paikoissa kiipeilemässä, ne makaavat kyläteillä autoista piittaamatta ja tukkivat parkkipaikat niin halutessaan. Ja paskovat joka paikkaan, jopa autojen päälle, jos sille päälle sattuvat.

Viimeisenä erona Suomeen kannattaa mainita hyttyset. Niitä on nimittäin tunturiylängöillä todella vähän. Kun nousee kosteista jokilaaksoista noin tuhanteen metriin, ei hyttysistä sen jälkeen ole mitään kiusaa edes räkkäaikaan.

Lopuksi vielä muutama hyödyllinen linkkivinkki: 

1. Norjan turistiyhdistyksen ylläpitämä Ut.no on jokaisen vaellusta suunnittelevan ehdoton lähtöpiste. Sivustolla on interaktiivinen kartta, jolta löytyvät kaikki tuvat ja reitit, sekä kattavat alueiden esittelyt.

2. Norjan karttakeskuksella on verrattain helppokäyttöinen karttasaitti norgeskart.no, jolta on mahdollista tulostaa vaelluskarttoja. Hieman vaatii opettelua, että saa kaiken tarvittavan datan kartalle.  

3. Norjan "energiadirektoraatti" ylläpitää keväällä 2023 julkaistua maa- ja lumivyörysivustoa, jolle lumitiedot päivittyvät, jahka niitä alkaa kertyä. Sivu korvaa aikaiseman geoteknisen laitoksen (NGI) ylläpitämän vyörysivun.