Hälsosemester i fjällen
Niin sanottujen erityisryhmien opastaminen on aina kiinnostanut minua. Ihmiset, joille liikkuminen on tavalla tai toisella haastavaa, pääsevät tai jaksavat harvemmin lähteä luontoon omatoimisesti. Silloin ammattilaisen apu voi olla korvaamatonta. Tämän takia erityisryhmien kanssa työskentely on eräoppaalle erityisen antoisaa.
Syyskuussa Suomen Ladun Kiilopään tunturikeskukseen kokoontui kahden viikon aikana viiden eri yhdistyksen jäseniä ja vertaistukihenkilöitä nauttimaan kaikissa ruskan väreissä koreilevasta tunturiluonnosta. Parkinsonliiton, Hengitysliiton, Mielenterveyden keskusliiton, Eturauhassyöpä ry:n ja Sydänliiton ryhmäläiset olivat saapuneet eri puolilta Suomea Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry:n tuetulle hyvinvointilomalle.
Viikko-ohjelmassa oli eri mittaisia vaelluksia, lyhyistä muutaman kilometrin päiväretkestä vaativaan 15 kilometrin tunturivaellukseen. Vaelluksille lähdettäessä osallistujat jaettiin jaksamisen ja kunnon mukaan kahteen tai kolmeen eri ryhmään. Tavoite oli, että jokaiselle löytyisi oman kunnon mukainen retki. Kun viidentoista kilometrin huikonen kairassa oli joillekin juuri sopiva ponnistus, vaati 2 kilometrin nousu lähimmälle tunturille toisilta 1,5 tunnin määrätietoisen uurastuksen.
Vaellusten vastapainoksi pidettiin yhtenä päivänä lajikokeilupäivä. Ryhmäläiset saivat koeajaa maastopyöriä, harjoitella frisbeegolfia ja etsiskellä geokätköjä tai sauvakävellä. Tai vain istua nuotion äärellä. Erityisesti yhdessä Kiilopäällä pyöriä vuokraavan Roll Outdoorsin kanssa toteutettu sähköpyöräkokeilu sai osanottajilta kiitosta. Monen skeptikoksi etukäteen tunnustautuneen ”mahtaako siitä sähköstä olla mitään hyötyä” -epäilys muuttui päivän mittaan ”pakko saada” -ihastukseen.
Parkinsonin taudista tai masennuksesta kärsivälle ihmiselle epätasaisessa metsämaastossa kävely oli hyvää harjoitusta. Keho ja aivot saavat monipuolisia haasteita ja sielu lepää rauhaa kuunnellessa. Luontoliikunnan on lukuisissa tutkimuksissa todettu auttavan esimerkiksi masennusoireisiin, sillä se katkaisee kielteisiä ajatusketjuja ja hillitsee turhaa murehtimista. Voit lukea lisää luonnon vaikutuksista terveyteen teemaa käsittelevästä blogkirjoituksestani.
Viikon ensimmäinen lyhyt vaellus suuntautui Sivakkaojan laavulle. Matkaa perille oli Kiilopään tunturikeskuksesta vähän yli kaksi kilometriä. Polku kulki ruskean ja keltaisen eri sävyissä kylpevän mäntykankaan halki. Perillä laavulla vieraiden eväiden jakamiseen erikoistuneet kuukkelit herättivät retkeläisissä ansaittua huomiota.
Toisella viikolla sää muuttui sumuiseksi. Tunturien laelta eivät avautuneetkaan enää huikeat näkymät, vaan osallistujat saivat kävellä omassa hiljaisessa todellisuudessaan, jossa ei muita eläviä olentoja näkynyt. Jokaisen mutkan takana tuntui odottavan uusi ja outo maailma. Tarkkaavainen kulkija saattoi kuulla harmaan verhon takaa rastaiden säksätystä tai riekon vaimeaa pulputusta.
Sumu hälveni ja maisemat avautuivat vasta loppuviikosta. Tarkan harkkinan ja sääennusteiden tutkailun pohjalta viikon viimeinen pitkä vaellus ja Kiilopään huiputus oli säästetty samaan päivään. Kiilopään huipulta avautuivat viimeinkin sellaiset näkymät, joita matkalaiset olivat odottaneet. Kaukana idässä häämöttivät Venäjän puoleiset tunturit.
