Finnskog – suomalaismetsät naapurissa

Ruotsin ja Norjan syrjäinen suomalaisalue, Finnskog, on historiallisesti mielenkiintoinen kummajainen, joka elää tänä päivänä voimakasta kulttuurista elpymistä. Vuosisatoja jatkuneen sorron ja ylenkatseen jälkeen suomalaisuus on noussut uuteen kukoistukseen ja paikallisten ylpeyden aiheeksi. 

Finnskog sijaitsee Norjan ja Ruotsin välisen rajan molemmin puolin suurin piirtein Oslon ja Tukholman korkeudella. Ruotsissa alue on pääosin Värmlannin ja Taalainmaan maakunnissa ja Norjassa puolestaan Innlandetin läänissä. Alue on noin 200 kilometriä pitkä ja 30-40 kilometriä leveä itä-länsi -suunnassa.  

Alueelle on perustettu Finnskog natur och kulturpark, joka ei ole kansallispuisto, vaan yksi Norjan yhdeksästä alueellisesta puistosta (regional park). Vaikka luonnon suojelu onkin yksi puiston päätavoitteista, on se pikemminkin taloudellinen, kulttuurinen ja ympäristöllinen yhteistyöfoorumi, joka pyrkii yhdistämään yksityiset ihmiset, yritykset, järjestöt ja viranomaiset omaperäisen kulttuurin vaalimiseen.

^{Reitti on selkeästi viitoitettu, Ruotsin puolella oranssein merkein.} 

Finnskogledeniä pitkin menneisyyteen

Finnskogin metsissä kulkee 240 kilometriä pitkä vaellusreitti Finnskogleden. Reitti alkaa eteläpäässä aivan maiden välisen rajan pinnassa Morokulienista ja jatkuu pohjoisessa Trysilin pikkukaupunkiin. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa.  

Norjalaiset ja ruotsalaiset mainostavat rajaansa "maailman vähiten vartioiduksi". Ja totta onkin, että vaikka raja ylitetään reitin varrella lähes joka päivä - parhaimpina päivinä useamman kerran niin, että joskus on hieman vaikea muistaa, kummassa maassa ollaan - ei passitarkastuksista tai muista muodollisuuksista ole metsässä tietoakaan.  

^{Maailman vähiten vartioitu raja.} 

Reittien ylläpidosta vastaavat alueen kunnat, yhdistykset, yritykset ja vapaaehtoisten verkosto, joten ylläpidon taso vaihtelee. Pääsääntöisesti reitti on merkitty hyvin: Norjan puolella sinisin ja Ruotsin puolella oranssein merkein. Reitti ei noudata pohjoismaisista kansallispuistoista tuttua standardia (esimerkiksi pitkospuita on huomattavasti vähemmän). Polut muistuttavatkin enemmän metsäsuomalaisten alkuperäisiä polkuja, joten vaeltajan on helpompi eläytyä vuosisatojen takaisiin tunnelmiin.  

^{Polkujen varrella on helppo eläytyä 1600-luvun suomalaisten maailmaan.} 

Reitin parasta antia ovat vanhat, 1700-1800 –lukujen asussa säilyneet metsäsuomalaisten torpat ja pihapiirit. Torppia on rajan molemmin puolin pystyssä vielä kymmeniä.

Metsäsuomalaiset olivat tarkkaa väkeä torpan paikkaa valitessaan: talon tuli mieluummin sijaita vaaran laelle etelään tai lounaaseen antavan rinteen huipulla ja lähettyvillä piti olla joko lähde tai puro, josta asukkaat saivat juomavetensä.

Parhaiten säilyneitä ja ehdottomasti vierailun väärttejä torppia ovat ainakin Ritamäki ja Abborrtjärnsberg, molemmat Ruotsin puolella.

^{Aborrtjärnsbergiltä avautuvat huikeat maisemat.}

Reitti on jaettu 15 etappiin, joiden pituudet vaihtelevat 13:n ja 19 kilometrin välillä. Etappien pituudet ovat hieman epärealistisia: teltan ja ruokien kanssa vaeltavalle, normikuntoiselle vaeltajalle noin 10 kilometriä on aika passeli päivämatka, sillä reitti on paikoin raskas ja hidaskulkuinen.

Omaa telttaa kantavalle ei reitin varrella yöpyminen ole ongelma. Jokaisenoikeudet sallivat telttailun metsässä ja vettä löytyy kyllä jokseenkin kaikkien etappien varrelta.

Museotorpat  

Abborrtjärnsbergin torppa sijaitsee kauniilla paikalla vaaran laella keskellä korpea. Tupaa voi lähestyä joko pohjoisesta tai etelästä. Suosittelen etelää, koska polku on mukavampi eikä kävelyä tule kuin pari kilometriä. Oikean metsätien ja parkkipaikan löytäminen voi tosin olla hieman haasteellista. Pohjoisesta tultaessa auton voi jättää Løvhaugenin kylään, josta perille on vähän yli neljä kilometriä. Abborrtjärnsbergin piha-alue on suojeltu, eikä siellä saa telttailla, mutta tuvassa voi kyllä yöpyä.  

^{Aborrtjärnsbergin torpassa saa yöpyä ja pihapiirissä on raikasvetinen puro.} 

Toinen käymisen arvoinen torppa on Ritamäen museoalue Ruotsin Lekvattnetissa. Viimeiset metsäsuomalaista sukua olevat vakituiset asukkaat muuttivat pois torpasta 1964, jonka jälkeen tilasta tehtiin museo. Torppa ei ole varsinaisen vaellusreitin varrella, mutta autolla sinne pääsee helposti: hyvä tie vie perille ja kävelyä parkkipaikalta tulee noin kilometri. Torpassa on kesäisin kahvila.

Nykyisin reitin varrella olevat mökit ovat paikallisten yhdistysten tai yksityisten omistamia, joten niiden kunto vaihtelee. Useammat tuvista ovat vaeltajien käytössä, mutta yöpymisen kanssa kannattaa olla tarkkana: joihinkin saa majoittua sisälle, mutta ei pihalle ja toisissa just toisin päin. Norjan turistiyhdistyksen ylläpitämät tuvat ovat varattavia ja vaativat yhdistyksen avaimen. Monet muut ovat avoimia autiotupia, eivätkä vaadi kummoisempaa varausta. Muutamat ovat edelleen sukujen omassa käytössä, joten niiden pihapiireihin ei kannalta ängetä.  

Pihalla telttailun kieltäminen johtuu siitä, että monen mökin ympäristössä kasvaa uhanalaisia kasveja. Kun pihoilta aikoinaan niitettiin karjalle heinää, niille kehittyi vähitellen köyhäravinteisessa ja paahteisessa maaperässä viihtyvä ja toistuvaa niittämistä sietävä kasvilajisto. Sittemmin, kun pihojen niitto on lopetettu, on niittylajisto uhanalaistunut kaikissa Pohjoismaissa. Torppien pihapiirissä kasvavia uhanalaisia kasveja ovat muun muassa ketokatkero, punakirkiruoho, lehtonoidanlukko ja suovilukko.  

Finnskogin ruoka

Finnskogissa ei voi reissata törmäämättä silppuun ja mottiin. Nämä ovat suomalaisten vanhoja perinneruokia, joiden reseptit elävät edelleen alueella. Motti on pekonista, ruisjauhosta, sulasta rasvasta ja puolukkahillosta koottu tuhti pläjäys. Silppu on karjalanpaistin tai pyttipannun oloinen sekoitus lihaa ja perunaa ja rasvaa.  

^{Silppu tehdään maalaispekonista, jauhoista ja sulatetusta rasvasta. Höysteeksi puolukkahilloa.}

Finnskogista ja metsäsuomalaisista ei voi puhua puhumatta kaskirukiista. Ruis oli koko kulttuurin kulmakivi. Savolaisten mukana tullut viljalaji on kaksivuotinen ja parhaimmillaan uskomattoman satoisa, jopa 100-kertaa satoisampi kuin samaan aikaan viljellyt peltoviljat.

Kaskirukiin viljely loppui vähitellen vuosisatojen kuluessa ja sen uskottiin jo kokonaan kadonneen. Uskomattoman sattuman kautta vilja saatiin kuitenkin elvytettyä 1970-luvulla. Martin Tvengsberg -iminen metsäsuomalaisten jälkeläinen löysi kymmenen jyvää vanhan purettavan riihen hirsien välistä. Siemenistä seitsemän iti ja niistä elpyi norjalaisen kaskirukiin kanta.  

Yksi kaskirukiin uuden tulemisen helmi on Finnskog-olut, jota valmistaa Trysilin pienpanimo. Olut on lageria, jolla on voimakas ja intensiivinen ominaismaku, mutta ilman esim IPA-oluille tyypillistä karvautta. Olutta saa etupäässä vain Øyenmoenin Minimäki-ravintolasta. Ylimääräistä pysähdystä ravintolassa suositellaan vahvasti.

^{Finnskog-olut pannaan Trysilin pienpanimossa.} 

Finnskogin historia

 
Finnskogin merkitystä ei voi täysin ymmärtää tuntematta alueen historiaa. Suomalaisasutuksen syntyminen läntisiin naapureihin 1500- ja 1600-luvuille on omalaatuinen ilmiö, jolla on monimutkaiset suurvaltapoliittiset juurisyyt. Savolaisia houkuteltiin Ruotsin rajamaille valtaamaan asumattomia korpia vastauksena Tanska-Norjan muodostamalle uhalle.  

Savolaiset kaskiviljelijät ja järvimalmin jalostajat olivat oman aikansa haluttuja huippuosaajia, joista Ruotsissa oli pulaa ja joita houkuteltiin tiettömiin korpiin mojovilla vero- ja asuntoeduilla: talonpojille luvattiin seitsemän vuoden verovapaus ja vapaus valita torpan tontti asumattomista korvista. Arviot koukkuun tarttuneiden savolaisten määrästä vaihtelevat, mutta asettunee jonnekin kymmenentuhannen ja kahdenkymmenen tuhannen välille.  

Maahanmuuttajien osa ei ollut helppo edes 400 vuotta sitten.  Paikalliset eivät katsoneet tulijoita aina suopeasti. Vaikka paikallinen asutus oli keskittynyt jokilaaksojen alaville tasangoille ja vaarojen korvet olivat pääsääntöisesti asumattomia, pitivät paikalliset niitä laituminaan, eivätkä katsoneet hyvällä tulokkaita, jotka rupesivat raivaamaan niitä pelloiksi. Vuosien varrella viranomaisille raportoitiin jonkin verran väkivaltaisia kiistoja paikallisten viljelijöiden ja tulokkaiden välillä.  

1600-luvulla, kun Ruotsin kruunu alkoi rajoittaa kaskenpolttoa, muuttivat suomalaiset myös Norjan puolelle rajaa, missä metsiä sai vielä kaataa vapaammin.  

^{Ritamäki on yksi parhaiten säilyneitä kokonaisuuksia Finnskogissa.} 

Tieteen aarreaitta

Tutkijoille Finnskogen on toiminut laboratoriona suomen kielen ja kulttuurin muuttumiseen. Maastamuuttajien eristäytyneisyys piti omaleimaista kulttuuria ja kieltä elossa satojen vuosien ajan. Viimeiset suomea äidinkielenään puhuneet metsäsuomalaiset kuolivat vasta 1960-luvulla.

1820-luvulla suomalaismetsiä kiersi suomalaissyntyinen kielen ja kansanperinteen tutkija Karl Axel Gottlund.  Hän keräsi muistiin suomalaisten uskomuksia ja tarinoita, joita on tallennettu myös Suomeen. Elias Lönnrot hyödynsi Gottlundin materiaalia kirjoittaessaan Kalevalaa. Gottlund teki useita aloitteita metsäsuomalaisten olojen kohentamiseksi ja on tänä päivänä alueella merkkihenkilö.  

Vähemmistöidentiteetin elpyminen ja ylpeys

Suomalaisuus ei vuosien saatossa ollut aina arvostettua läntisissä naapureissa. Metsäsuomalaisten ensimmäiset käminät paikallisten kanssa alkoivat jo 1600-luvun lopulla, kun kaskeamista alettiin pitää metsän haaskauksena. Puutavaralle oli ilmaantunut uusi ottaja: suurvalta-Ruotsi tarvitsi rautaa tykkeihin ja tarvetta tyydyttämään kehittynyt kaivosteollisuus tarvitsi hiiltä malmin sulattamiseen. Puiden hävitys kiellettiin erillisellä asetuksella Keski-Ruotsin kaivosalueella.  

Suomalaisten maaginen kulttuuri, pirun ja maahisten karkottamiseen ja karjan tai sadon suojeluun tarkoitetut loitsut loivat eristäytyneille uudisasukkaille noidan maineen.  

Tänä päivänä Norjassa arvioidaan olevan noin puolimiljoonaa metsäsuomalaisten jälkeläistä ja Ruotsissa jopa 1,7 miljoonaa.  

^{Yksi hyvä paikka päästä Finnskogenledenille on Løvhaugenin kylä.}

Sekä Norjassa että Ruotsissa otettiin 1800-luvun puolenvälin jälkeen erilaisia sopeuttamisohjelmia, joiden avulla etnisiä vähemmistöjä - saamelaisia, tornionjokilaaksolaisia ja metsäsuomalaisia - pyrittiin sulauttamaan valtakulttuuriin. Papit käänsivät suomalaisia sukunimiä paikalliselle kielelle ja kouluissa lapsilta kiellettiin äidinkielen puhuminen. Norjassa liitettiin 1900-luvun alussa maanomistusoikeus kieleen, jolloin viimeisetkin suomenkieliset sukunimet katosivat. Näin esimerkiksi Honkamäestä tuli Furuberg. Laki koski niin metsäsuomalaisia etelässä kuin kveenejä pohjoisessa, Ruijan rannikolla.  

Varsinkin Norjan puolella lyö suomalaisinto nykyään vastaan voimalla: metsäsuomalaisten viher-kelta-puna-musta lippu liehuu joka toisen torpan tangossa ja ihmiset kertovat ylpeästi sukujuuristaan. Heinäkuussa alueella juhlitaan omaa itsenäisyyspäivää.  

Jotain suomalaisen kulttuurin asemasta Norjassa kertoo sekin, että Norjan turistiyhdistyksen ylläpitämän tuvan kirjahyllyssä kökötti erilaisten retkeilykirjojen keskellä myös norjaksi käännetty Kalevala.  

Ruotsissa sukujuuret eivät ole yhtä näkyvästi läsnä arjessa, vaikka niiden merkitys kyllä tunnustetaan. Myös Ruotsin puolella ihmiset tuntuvat olevan innoissaan suomalaisten tapaamisesta. Ruotsissa kieltä tutkitaan aktiivisesti, koska metsäsuomalaisten jälkeläiset havittelevat itselleen omaa vähemmistöasemaa - erotuksena yleisestä ruotsinsuomalaisesta statuksesta. Aseman saamiseen tarvitaan todiste omasta kulttuurisesta perinnöstä, joista kieli olisi erinomainen esimerkki.

^{Neulaspolut ovat mukavia kävellä.} 

Miten Finnskogiin pääsee?  

Finnskog on sekä Norjan että Ruotsin syrjäisiä rajaseutuja, joka vastaa ehkä Suomessa Pohjois-Karjalaa. Sinne ei kuitenkaan ole erityisen vaikea päästä. Norjan puolella tärkein kaupunki on Kongsvinger, jonne Oslosta pääsee junalla noin 1,5 tunnissa. Lähtöjä on arkisin kaksi tunnissa ja lippu maksaa noin 30 euroa.  

Norjan rautateiden matkahaku https://www.vy.no/

Ruotsin puolella Värmlannin maakunnan pääkaupunki on Karlstad, jonen Tukholmasta pääsee junalla 2,5 tunnissa, lähtöjä arkisin noin 1-2 tunnin välein ja lippu kustantaa 30-50 euroa junatyypistä riippuen. Karlstadista voi tiedustella jatkoyhteyksiä esim Torsbyhyn, jossa sijaitsee ruotsalaisten Finnskogen-museo.

Ruotsin rautateiden matkahaku https://www.sj.se/sok-resa

Omalla autolla Karlstadin ajaa Tukholmasta noin neljässä tunnissa ja Korsvingeriin noin kuudessa.  

^{Aikoinaan suomalaisten savupirtit olivat merkittävä parannus paikalliseen arkkitehtuuriin.} 

Entä Finnskogin palvelut? 

Vaikka Finnskog ei nykyään ole kaukana kummankaan maan pääkaupungista, on se kuitenkin harvaan asuttua syrjäseutua. Siksi palvelut ovat harvassa ja etäisyydet tuppaavat olemaan pitkiä. Esimerkiksi taksien saatavuus voi olla ongelma. Jos suunnittelet jättäväsi auton paikkaan A ja vaeltavasi paikkaan B, pidä huoli, että saat tilattua kuljetuksen. Muuten voit joutua patikoimaan vielä C:en tai D:enkin.  

Henkilökohtaiset vaikutelmat

Olen yrittänyt näitä blogeja kirjoittaessani välttää henkilökohtaisten mielipiteiden esittelyä ja pitäytyä kliinisessä asiapentti-tyylissä. Finnskogin kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen, sillä se on yksi mieleenpainuvimpia vaelluskokemuksiani.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen pitäisi vierailla Finnskogenissa ainakin kerran elämässään.

Tuntuu hassulta ajatella, että syrjäinen kolkka kahdessa läntisessä naapurimaassa olisi yksi parhaista paikoista oppia tuntemaan Suomen kulttuurihistoriaa, vanhoja tapoja ja elämää. Ikään kuin Seurasaaren ulkomuseo olisi venytetty 240 kilometrin mittaiseksi. Alueelta löytyy kymmeniä vanhassa (jos nyt ei ehkä alkuperäisessä) kuosissa olevaa maatilaa, useita nykyaikaisia, teemalle omistettuja museoita ja tärkeimpänä: paikallinen väestö, joka ylläpitää elävää kulttuuria ja perinnettä ja joka on aidosti innoissaan suomalaisten tapaamisesta.

Olen kohdannut mukavia ihmisiä ja hyvää palvelua kaikkialla Pohjoismaissa vaeltaessani, mutta Finnskogenissa kohtaamani sydämellisyys lyö laudalta kaiken aikaisemman. Ujolle suomalaiselle on unohtumaton kokemus, kun paikalliset ovat niin innostuneita juuri matkamiehen suomalaisuudesta.  

 

Linkkejä mielenkiintoisille sivustoille:  

Finnskogin alueen kulttuuriyhdistyksen sivut

Heinäkuussa norjanpuoleisessa Finnskogissa vietetään kansallisuuspäivää. Juhlallisuuksista voi lukea lisää täältä.

Finnskogledenin viralliset sivut

Norjan turistiyhdistyksen DNT:n Finnskog-sivut

Värmlannin (Ruotsi) maakuntamuseon Finnskog keskuksen sivut.

Finsk.no on häkellyttävä tietopankki ja (ilmeisesti) yhden naisen suursaavutus suomenkielisistä vähemmistöistä Suomen naapurimaissa - myös Venäjällä.  

Ruotsin turistiyhdistyksen verkkosivujen mökkihaku

Omien kokemusten ja ylläolevien verkkosivujen lisäksi tässä kirjoituksessa on käytetty lähteenä muun muassa:

• Metsänkylä, Antti (toim.) 2015: Finnskogar - Metsäsuomalaiset
• Sappinen, Eero 2019: Värmlannin metsäsuomalaiset; asutushistoriasta, agraarista kulttuurista ja muutoksesta
• Lähteenmäki, Eija 2002: Ruotsin suomalaismetsien synty ja savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella

Katso lisää kuvia Finnskogenin kuvagalleriasta!