Ei purovettä heikkoon vatsaan

Metsästäjien keskuudessa elää myytti, että sorkkaeläimillä on taipumuksena hakeutua veteen kuolemaan. Tai ainakin viilentämään oloaan, jos ne ovat sairaita. Tämän takia joista ja järvistä löytyy aina silloin tällöin hirvien, porojen ja kauriiden raatoja. Ja kun mätänevä raato lilluu vedessä, on retkeilijän vesivaranto pilalla.

Tämä viisaus tuli mieleeni, kun pari vuotta sitten etsiskelin Pöyrisjärven erämaassa paikkaa teltalle. Löysinkin aivan loistavan paikan: pehmeätä, tasaista jäkäläkangasta ilta-auringon lämmössä parin matalan kukkulan muodostamassa suojaissa notkelmassa. Lähellä pieni lampi täynnä kirkasta vettä.

^{Pöyrisjärvellä on tilaa tarpoa.} 

Tutkailin aikani lampea: siihen ei laskenut eikä siitä lähtenyt yhtään puroa. Pelkkä sulamisvesilätäkkö se ei voinut enää syyskuussa olla, eli olisiko lähde? Tai hiekkaisten harjujen läpi suodattanutta pohjavettä? Vesi näytti verrattain kirkkaalta, vaikka tummapohjaisesta lammesta sitä oli vaikea arvioida.

Vanhan viisauden mukaan seisovaa vettä ei kannata juoda. Lämpimässä, seisovassa vedessä bakteerit pääsevät lisääntymään. Virtaavaan veteen sen sijan sekoittuu happea, joka tappaa bakteereja.

Päätin tehdä aistivaraisen testin ja kauhaisin kuksalla vettä. Maku ei ollut kummoinen: ei mitään vuoripuron kristallinraikasta vettä, mutta ei erityisen tunkkaistakaan. Join pari kulausta ja kaadoin loput maahan.

Käännyin lähteäkseni takaisin ja silloin huomasin lammesta törröttävät sarvet.

En ymmärrä miten saatoin olla huomaamatta sarvia alas tullessani, mutta siinä ne nyt tököttivät. Kun riuhtaisin sarvet ylös, vedestä nousi limainen kallo, johon oli jäänyt kiinni epämääräisiä ruohoja.

^{Masentava näky juomakupin pohjalla.}

Koko illan kuulostelin ruoansulatuselimistöni kurlutusta. Kaivoin teltan lähelle koivupuskaan kakkakuopan ja merkitsin sen selkeillä askelmerkeillä, jotta varmasti löytäisin sen pimeässä ja kiireessä. Odottelin kouristusten alkua.

Illan tullen painuin pehkuihin. Päätin nukkua makuupussin vetoketju auki - kaiken varalta. Ja koska ilmassa ei pörränyt mitään häiritseviä öttiäsiä, jätin myös teltan hyttysverkon auki. Näin lähdöstä tulisi lennokkaampi, jos tulisi hoppu.

Mitään ei kuitekaan tapahtunut.

Aamulla heräsin hyvin levänneenä ja täysin terveenä. Tällä kertaa olin selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.

^{Kyllä Pöyrisjärvellä vettä piisaa.}

Vedet pääsääntöisesti kunnossa

Pintaveden juomisesta varoitellaan kaikilla retkeilysivustoilla ja -oppaissa. Vedessä varomatonta kulkijaa vaanivat erilaiset bakteerit, virukset ja alkueläimet. Jokaista juotavaa tilkkaa kehotetaan keittämään vähintään viisi minuuttia turvallisuuden takaamiseksi. Retkikaupat myyvät jos jonkinlaisia suodattamia, pillejä, UV-lamppuja ja tabletteja bakteerien eliminoimiseen.  

Ja samaan aikaan jokaisella leirinuotiolla ja sosiaalisen median keskustelussa istuu konkareita, jotka vakuuttavat juovansa reissuillaan pelkkää pintavettä keittämättä ilman, että saavat mitään ongelmia. Olen itsekin hieman taipuvainen tähän puhetapaan.

Elintarvikehygieniassa puhutaan 6 - 60 asteen vaaranvyöhykkeestä. Ihmisille ongelmia aiheuttavat mikrobit viihtyvät pääsääntöisesti näissä lämpötiloissa ja alkavat kuolla kun lämpötila nousee yli 60 asteen. Suurin osa bakteereista kuolee keitettäessä vettä vähintään 2 minuuttia. Jotkin alkueläimet kuten giardia saattaa vaatia jopa 5 minuutin keittämisen.

Giardia leviää erityisesti karjan lannasta. Suomessa tavataan vuosittain muutamia giardiaasi-tapauksia, ja yleensä aina niissä syynä on lannan huolimaton käsittely.

Suomessa pintavedet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa. Niissä on turvallista uida ja niitä voi huoletta käyttää talousvetenä, esimerksi saunassa. Eikä juominenkaan yleensä tapa. Esimerkiksi Saimaan suurilla selillä vesi täyttää kaikki juomavedelle asetetut vaatimukset.

^{Kiitos, kun kuolit kuivalle maalle.} 

Pari muistisääntöä luonnonvesistä

Puhtaus on kuitenkin kaksiteräinen miekka: hanasta tuleva talousvesi on niin puhdasta, että olemme menettäneet puolustuskykymme tavallisille pöpöille. Tämän takia herkkävatsainen ihminen voi saada vatsaoireita pelkästään uimareissulla hörpätystä tilkkasesta, vaikka järvivesi muuten täyttäisikin normit. Säännöllinen altistuminen pitää vastuskyvyn kunnossa, mikä saattaa selittää konkareiden kokemukset.

Mitään kaikille vatsoille kaikissa vesissä toimivaa yleisohjetta pintaveden juomisesta ei ole, vaan jokainen retkeilijä joutuu tekemään päätöksensä omalta kohdaltaan ja paikasta riippuen aina uudestaan. Alla olevista periaatteista voi kuitenkin olla apua.

Juominen voi olla turvallista jopa ilman käsittelyä, mikäli:

• kuljet harvaanasutulla seudulla, latvavesien varrella tai melot suurten järvien suurilla selillä,
• löydät kirkasvetisen lähteen,
• vesi lirisee suosta, sillä turve ja rahkasammal ovat erinomaisia suodattimia, vaikka vesi ei välttämättä maistu raikkaalta.

Tee kuitenkin aistivarainen arvio ja käytä tervettä järkeä!

Vettä ei kannata juoda käsittelemättä, jos:

• Tiedät olevasi herkkävatsainen. Keitä, kanna, suodata tai desinfioi juomavetesi. 
• Vedessä on tai on ollut sinileviä. Myrkyt voivat säilyä vedessä jopa viikon senkin jälkeen kun levät ovat hävinneet.
• Lumet ovat vasta sulaneet tai alueella on satanut runsaasti. Tulvavedet huuhtovat kuivalta maalta epäpuhtauksia, jotka heikentävät veden laatua.
• Jos joki tai puro, josta olet ottamassa vettä kulkee maatalousalueiden läpi, tai jos pienen järven rannalla on karjan laitumia.
  

Muita keinoja välttää vatsavaivoja retkellä on:

• käsien pesu,
• eväiden oikea säilytys,
• ja juoma-astioiden puhtaudesta huolehtiminen.
  

Ja jotta vedet pysyisivät vastakin kunnossa:

• Älä tiskaa järvessä tai kaivon tai lähteen vieressä, äläkä kaada tiskivesiä takaisin luonnonvesiin. 
• Vältä myös peseytymistä luonnonvesissä mahdollisuuksien mukaan.
• Ole peseytymisessä erityisen varovainen, jos olet suihkinut hyttysmyrkkyä tai aurinkovoidetta ihollesi, sillä jotkut suihkeiden vaikuttavista aineista ovat erityisen myrkyllisiä kaloille ja muille vesieliöille.

Lue lisää Pöyrisjärven erämaasta mun blogista.

Tiedot kansallispuistojen ja retkeilyalueiden vesipisteistä on nähtävissä Metsähallituksen Luontoon.fi –sivuilla.

Tätä kirjoitusta varten on haastateltu limnologi Jaana Marttilaa Uudenmaan ely-keskuksesta ja Metsähallituksessa vesiluonnon suojelusta vastaavaa Jari Ilmosta.